torstai 22. kesäkuuta 2017

Jari Nissinen: Paha mieli



"Edessä on tiheä lihamuuri."


Like 2015. 318 s.

Paha mieli on taitavasti kirjoitettu Suomen Amerikan Psyko. Päähenkilö on narsistinen taiteilija, näyttelijä-käsikirjoittaja Jesse, joka elää pintaliitoelämää, jota hän tosin ei haluaisi elää tai ei ainakaan tunnusta elävänsä. Hänhän on suuri taiteilija, massan yläpuolella, parempi kaikkia muita - vaikka lukija rivien välistä huomaakin, että "muut" eivät välttämättä ole samaa mieltä.

Romaanin kerrontarakenne toimii erinomaisesti. Kaikki suodattuu päähenkilö Jessen tajunnan läpi, ja vuorosanoja on niukasti. Näin päähenkilön kokemus itsestään välittyy lukijalle ikään kuin ainoana totuutena, sinä, mitä se on päähenkilölle itselleen. Henkilöhahmon ristivalotus syntyy hyvin hienovaraisesti: monissa sosiaalisissa tilanteissa Jesse on omissa ylemmyydentuntoisissa ajatuksissaan, mistä voi päätellä, ettei hän olekaan piireissään niin olennainen ja dominoiva hahmo kuin hän itse ajattelee olevansa.

Ristivalotusta päähenkilön hahmoon tuo myös se, että vaikka hän itse väittää olevansa "paras" ja ylivertainen muihin nähden, hän toisaalta ajautuu yhä syvemmälle omaan todellisuuspohjattomaan todellisuuteensa ja hän kykenee parhaiten (tai ainoastaan) toimimaan sellaisissa tilanteissa, jotka ovat ennalta-arvattavia ja joissa on kontrolli tai käsikirjoitus. Jos hän tulee yllätetyksi, hän on vietävissä, mistä hän ei itse lainkaan pidä.

"Pokeri on reilu ja tasa-arvoinen peli, sillä säännöt eivät ole tulkinnanvaraisia. Rodusta, sukupuolesta, iästä, vammaisuudesta tai köyhyydestä - mistään et saa lisäpisteitä. Kaikki lähtevät samalta viivalta, kuten peleissä ja urheilussa aina."

Toisaalta muut eivät todellakaan näe, mitä Jessen mielessä liikkuu, vaikka hän toisinaan puhuukin suoraan. Hänen sanottavansa on kuitenkin käsittämättömän kylmäävää ja epäodotuksenmukaista muiden mielestä; muut eivät kertakaikkiaan kykene vastaanottamaan sitä, mitä kuulevat:

"Johanna sanoo, ettei kuullut varmaan oikein, ettei se halua uskoa, mitä minä juuri sanoin, että varmaan tarkoitin jotain aivan muuta kuin mitä tarkoitin."

Myös kerronnan kieli on nautittavaa. Jessen ajatukset ja kokemusmaailma ovat kylmiä ja siekailemattomia, eikä kerronta selittele mitään. Takaumat ja ajatuskulut, joiden raiteille kesken kohtausten lähdetään, syventävät päähenkilön henkilökuvaa ja maailmankatsomusta.

Vaikka Amerikan Psyko Pahan mielen subtekstinä antaakin vahvasti odotuksia juonenkulusta, juoni yllättää silti. Loppua kohden on myös muutama kohtaus, jotka ovat niin kamalia, että jouduin itse lukemaan niiden ohi varsin kursorisesti.

Paha mieli ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja, mutta vaikka se viekin tapahtumakulun äärimmilleen, on se silti muistutus siitä, että kaikki ihmiset eivät halua hyvää (tai ainakaan samaa tai samansuuntaista hyvää) - ja kuinka vaikeaa tai mahdotonta muiden saattaa olla sitä nähdä, vaikka se näytettäisiin heille.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli



"Oli suuri onni, että annoit myös virtsanäytteen."


Like 2016. 300 s.

Antti Tuomaisen teos Mies joka kuoli on sekä dekkari että absurdin humoristinen teos. Päähenkilö on 37-vuotias sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaa Haminasta. Kaikki muuttuu tarinan ensimmäisenä päivänä, jolloin päähenkilö saa kuolemantuomion: hän on lääkärissä selvittämässä omituisten oireidensa syytä ja saa kuulla tulleensa myrkytetyksi. Toivoa ei ole, joten Jaakko päättää alkaa elää tai kuolla kuin ensimmäistä tai viimeistä päiväänsä.

Romaani on tyyliltään äärimmäisen lakonista ja selittelemätöntä, olipa kyse juonenkulusta, henkilökuvauksesta tai ilmaisusta ylipäätään. Ratkaisu toimii hienosti:

"On keskipäivä, aurinko on kutakuinkin niin korkealla kuin se Suomessa voi olla. Se tarkoittaa sitä, että minä näen tämän kaupungin kirkkaammin kuin koskaan ennen. Kuolen tänne, tämä on kuolinkaupunkini. Sanassa ei ole samaa kaikua ja ylpeyttä kuin siinä, kun ihminen ilmoittaa synnyinkaupungistaan."

Päähenkilö ryhtyy selvittämään myrkyttäjäänsä ja samalla paljastuu, ettei hänen elämässään mikään olekaan niin hyvin, kuin hän on kuvitellut. Kesäisen Haminan pikkukaupunki-imagon takaa paljastuu jos jonkinlaisia juonitteluja ja juonittelijoita, sienibisnes ei olekaan niin siloista kuin mihin Jaakko on tottunut eikä parisuhdekaan ole sellainen kuin miltä se vielä eilispäivänä vaikutti.

"Kaikki haluavat pitää hieman etäisyyttä mieheen, jonka seurassa tulee jatkuvasti yllätetyksi."

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Åke Edwardson: Maanpäällinen taivas


"Yksi lapsista hyppäsi kiipeilytelineeltä hiekkalaatikkoon, ja mies nauroi äkisti, lyhyesti."


Like 2003. Suom. Tarmo Haarala. Alkuteos Himlen är en plats på jorden, 2001. 491 e.

Åke Edwardsonin Maanpäällinen taivas on toimiva perusdekkari, muttei ehkä kesälukemisiksi ihan paras, sillä tapahtumat huipentuvat joulunviettoon, jota päähenkilöpoliisi Erik Winterin perhe koko kertomuksen ajan odottaa.

Maanpäällisessä taivaassa on kaksi juonilinjaa: päiväkotilapsia vaanii pedofiili ja toisaalta nuoria juhlimasta kotiin matkalle olleita nuoria kolkataan oudolla esineellä. Miljöö on synkkä ja sateinen, ja Winterillä viskiä ja kahvia kuluu, kun vuorokauden tunnit eivät ole riittää rikosten ratkaisemiseen.

Strömforsin pajamuseo, Ruotsinpyhtää


Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtäällä on todella kaunis ja idyllinen alue, jossa on ravintoloita, pieniä käsityöläispuoteja kuin myös ruukin historiaa esittelevä pajamuseo.



Museossa on esillä myös sellaista esineistöä, jota tällaisesta museosta ei ensimmäisenä olettaisi löytävänsä: bakeliittiastioita, sähköpistokkeita ja kylpyhuoneenlamppuja. Sahatoiminta kuitenkin lakkautettiin ruukissa vuonna 1953, ja ennen sitä, vuonna 1947, Ahlström alkoi valmistaa täällä edellä lueteltuja esineitä.




Pajamuseossa esillä oleva johtajan työpöytä on uskottavan massiivinen!


Loviisan kirkko

Loviisan kirkko edustaa uusgoottilaista tyyliä ja se on rakennettu vuonna 1865. Kirkon edestä alkaa puisto, joka jatkuu vihreänä nauhana läpi koko Loviisan keskustan. Nykyään kirkon länsipuolella kulkee tie suoraan kirkkoa kohden, mutta aiemmin puisto jatkui myös toiseen suuntaan.


Sisältä kirkko on yllättävän vaalea ja valoisa verrattuna jyhkeään ulkomuotoonsa, ja kirkon alttari on varsin erikoinen; kirkossa ei lainkaan ole alttaritaulua, vaan sen sijaan alttarilla on kipsinen Kristus-patsas.


Ravintola Bella, Loviisa



Ravintola Bella sijaitsee Loviisan keskustassa viehättävässä vanhan talon miljöössä. Kävimme testaamassa Bellan kesälounaan. Salaattipöytä oli tänä kesänä mediassa liikkuvan suomalaissloganin ("raastepöydästä voi aloitella") mukainen, mutta leipä (jota tosin joutui jonkin verran odottamaan; vaikutti siltä, että henkilökunnalla oli kiire) oli todella maukasta ja tuoretta.

Valitsin a la carte -lounaslistalta vuohenjuustorisoton, joka oli kaikin puolin onnistunut kokemus. Kesälistalla oleva kalalautanenkin vaikutti houkuttelevalta, joten ehkäpä paikassa tulee käytyä toistekin!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha



"Kiinnitän sykevyön rinnan ympärille ja vedän treenipaidan päälle."


Like 2015. 215 s.

Riikka Ala-Harjan romaani Kevyt liha on jollakin tapaa liian kevyt omaan makuuni. Aihe on arkinen: on päähenkilö, Saara, joka on eronnut ja jolla on lapsi, Martti. Saara on ammatiltaan teatterin valoteknikko ja teatterissa aletaan työstää Jumalan rakastaja -näytelmää, johon liittyy olennaisesti myös Michelangelon Daavid-patsas. Saara urheilee ja tapaa lenkillä ollessaan 25 vuoden takaisen rakastajansa Jarnon. Syntyy seksisuhde.

Kevyt liha koettaa problematisoida naisena ja miehenä olemista. Daavid-patsas ja sen historia kuin myös Jumalan rakastaja ovat romaanin subtekstejä, mutta sen syvempiä havaintoja naiseudesta, mieheydestä tai ihmissuhteista ei synny. Saara muistelee ex-miestään Askoa, nukkuu poikansa Martin kanssa, kerrotaan (yksinhuoltaja)lapsiperheen arjesta, ja myös Jarnon pojan nimi on Martti - onko tämä nyt sitten elämän monikerroksisuutta ja samanaikaisuutta.

Daavid-patsas on lihaksikas ja niin on urheileva Saarakin. Saara valaisee työkseen näytelmiä: millaisessa valossa hänen oma elämänsä näyttäytyy. Tästä romaanista en saanut irti oikein muuta kuin liian suoraviivaisia rinnastuksia, joiden alla ei ole syvyyttä.