keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Anja Snellman: Ivana B.

"Hanki itsellesi varjo, shadow, ryömi rupiesi kannen alle, ompele itsellesi kallolippu, lyö kellosi rikki tähän hetkeen, revi naurettava raiderisi, juo käärmeöljysi, oksenna lihallinen installaatiosi."


Siltala 2012. 166 s.

Aluksi Anja Snellmanin Ivana B. ärsytti minua. Teos vaikuttaa välityöltä: luvut ovat lyhyitä, aihe on ajankohtainen, sisällöllisesti kirjalla ei ehkä ole siihen mitään uutta sanottavaa. Jokin kantaaottavuus, inhimillisyys ja aikalaiskritiikki teoksessa kuitenkin alkoi viehättää, kuin myös henkilöhahmojen monitulkintaisuus; Anja Snellmanilla on tapana kirjoittaa omaelämäkerrallista kaunokirjallisuutta, missä hän on myös parhaimmillaan ja nautittavimmillaan. Mitä "fiktiivisempi" aihepiiri on, sitä tyhjemmäksi lukukokemus jää - esimerkkinä tästä olkoon Safari Club (2010). Ivana B. mahdollistaa mielestäni omaelämäkerrallisuuden kaksoitulkinnan - kuinka arveluttavaa tällainen biografistinen tulkinta sitten lieneekin, en malta olla spekuloimatta sillä.

Mistä teos sitten kertoo? Päähenkilö on keski-ikäinen naiskirjailija, jonka monologia kirja on. Monologi on suunnattu "erityistason lyhytterapeutti Parantaiselle", mutta se ei ole terapiatilanteen sohvapuhetta suoraan terapeutille, vaan se vaikuttaa pikemminkin kirjailijan päänsisäiseltä puheelta - kuviltelmalta, millaisia terapiakohtaamiset voisivat olla, harjoitelmalta, miltä tuntuisi suunnata sanansa terapeutille. Terapoimisen tarpeen synnyttää Ivana B., joka on nuori, julkea mediapersoona, wannabe-kirjailija, joka jostain syystä on ottanut kirjailijan ivansa kohteeksi. Ivana B. mollaa ja piikittelee kirjailijaa muun muassa blogissaan, Facebook-päivityksissään ja Twitterissä, mikä on ajaa kirjailijan hermoromahdukseen. Teoksessa kohtaa siis kaksi kirjailijakäsitystä, sivistyskäsitystä, menestyskäsitystä sekä kaksi sukupolvea.

Ivana B.:ssä ruumiillistuu tämänhetkinen julkisuudenkipeys - julkisuus on itseisarvo, mediaa kiinnostaa ärsyttävä, itsestään näennäisesti kaiken paljastava persoona, josta myös kustantamot kiinnostuvat - Ivana B. aikoo kirjoittaa kirjan, kunhan se vain syntyy, oheen brändätään tietysti myös hajuvesi, ehkä vaatemallisto. Ivana B. osaa myydä itsensä, häntä ei todellakaan tarvitse esiintymiskouluttaa. Ja kun yleisö tuntee hänet, hän voi vaikkapa kirjoittaa kirjan - se myy varmasti. Kirjoittaminen ei enää ole kovaa työtä, kirjoittaminen ei enää vaadi sivistystä. Ivana B.: hahmo on tarkkanäköisesti viety äärimmilleen, hänessä tiivistyy aikamme idoli ja sikäli myös aikamme. Ei kestävältä näytä.

Keski-ikäisen kirjailijan hahmo vaikuttaa edustavan sitä sukupolvea, jolla on erilainen taide- ja kirjailijakäsitys kuin Ivana B.:llä. Kirjailija ei kuitenkaan ole kaikkitietävä moralisti, vaan hänen hahmonsa piirtyy esiin menneen maailman edustajana, joka näytetään (itse)ironisessa valossa. Jokainen haluaa menestystä ja ihailua osakseen, mutta kiltin tytön imagolla ja meikkaamiskyvyttömänä ei enää ole mahdollisuuksia. Kirjailijallakin olisi ollut mahdollisuutensa nuorena - jos hän vain olisi ymmärtänyt pukeutua räväkämmin, hehkua nuoruudessaan. Nyt se on myöhäistä.

Mahdollinen omaelämäkerrallisuuden kaksoispositio on siinä, että kirjailija edustaa menneen ajan kirjailijakuvaa, sivistystä ja sisältöä, siinä missä Ivana B.:n rooliksi jää edustaa dingelidongeli-nykyaikaa. Toisaalta kirjailija on jo menetetty, menneisyyden tapaus, ja sikäli kyse on isänmurhasta (voidaanko isänmurhan käsite kääntää suoraan äidinmurhaksi, kun kyse on naisista?). Nuorten tehtävänä on kyseenalaistaa vanhat rakenteet, panna tuulemaan tavalla, joka saa kirjallisuusinstituution harmaahapset huojumaan ja vapisemaan kainanosauvojensa varassa kohti unohdusta ja hautaansa - väistymään ja antamaan tilaa uudelle sukupolvelle, jolla on uutta annettavaa. Eikö Sonja O. (1981) - jonka nimen yhteneväisyyttä Ivana B.:n välillä ei voi olla huomaamatta - ollut aikanaan juurikin tällainen teos?

Edellä kirjoitetun valossa Ivana B.:tä voi mielestäni lukea paitsi taide-, kulttuuri- ja arvokritiikkinä, miksei jopa moraliteettina, mutta myös kirjallisena identiteettimonologina, jossa vastakkain ovat nuori kirjailijaminä ja pitkän uran tehnyt kirjailijaminä.

Loppujen lopuksi Snellmanin Ivana B. antaa siis paljonkin ajateltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti