keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Anna Ahmatova -museo, Pietari

Käynti runoilija Anna Ahmatovan museossa Pietarissa sai minut ajattelemaan kuolemaa. Tämäkö on se, mitä ihmisestä jää jäljelle - ja vielä sellaisesta ihmisestä, joka on elämässään saanut aikaisiksi jotain mielenkiintoista ja arvokasta?

Anna Ahmatova (1889-1966) asui Fontankan talossa, Sheremetevin palatsin siivessä lähes kolmekymmentä vuotta. Käynti museoon on Litenyi prospektin puolelta. Palatsin sisäpihan puisto on varmasti kaunis kesällä, mutta varhaiskevään harmaus assosioi pikemminkin vankilaan.




Kolmannen kerroksen kommunalka-asunto, jossa Ahmatova asui, on osin museoitu asunnoksi ja osassa huoneita on lasivitriininäyttely. Museossa on tarjolla niin opastettuja kierroksia, audioguideja kuin kirjallisia esitteitä eri huoneista niin venäjäksi kuin englanniksikin.

Museossa on vahva tunnelma. Asumisolosuhteet ja elämän voi jotenkin aavistaa - ei ehkä varsinaisesti kuvitella, mutta jotenkin aavistaa. Ahmatova muutti kommunalkaan taidehistoroitsija ja avantgardeteoreetikko Nikolai Puninin tykö, ja heille kehittyi suhde. Samassa taloudessa asui kuitenkin myös Puninin ex lapsineen. Jossain vaiheessa Ahmatova yritti saada selkoa suhteeseen ja sen tulevaisuuteen ennustamalla runokirjan avulla - se runo, jonka kohdalta kirja aukeaisi, kertoisi tulevasta. Englanninkielinen näyttelyesite siteeraa runoa näin:

Oh, how murderous our love is,
And in the wild blindness of passion
We unfailingly ruin those
Who are the dearest to our heart.

Lopulta Ahmatova lopetti suhteen Puniniin, mutta jäi eron jälkeenkin asumaan kommunalkaan. Tällainen maailmanjärjestys tuntuu nykynäkökulmasta hyvin kaukaselta ja mahdottomalta olemisen tavalta, eikä se varmasti koskaan ole ollut helppoa.




Niin - että tämäkö jää jäljelle? Muutama esine aseteltuna huoneisiin, joissa joskus elettiin, rakkaustarinoita myöhempien ihmisten reposteltaviksi, kirjeitä ja valokuvia, ehkä jokin tuotanto, ikkunasta avautuva maisema, museoitu, sama silloin ja nyt?


Uloskäynnin lähellä sijaitsee Joseph Brodskyn muistohuone, jonka tunnelma on lähinnä seisahtanut ja näyttelymäinen. Brodsky ei koskaan asunut Fontankan talossa, ja siitä, kävikö hän edes koskaan Pietarissa, jäi minulle hatara muistikuva. Brodskyn työpöytä joka tapauksessa näyttää tältä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti