torstai 27. kesäkuuta 2013

Arto Salminen: Kalavale (kansalliseepos)

"Rikotut pullot eivät hajonneista poikenneet."


WSOY 2005. 246 s.

Fisu-Hanski on Spede Pasanen, joka ei ole ehtinyt kuolla ajoissa. Hän on elänyt siihen ikään, että hän ymmärtää edustavansa vanhanaikaiseksi käynyttä viihdebisnestä - niin viihteen kuin bisneksenkin osalta. Vaimo on kuollut, aikuinen tytär ei ole isänsä elämästä kiinnostunut, rakastajattaria kiinnostaa Hanskissa enemmän raha kuin persoonallisuus tai ailahteleva impotenssi.

Oona on Fisu-Hanskin megabeibe, white trash -neitonen Pihlajamäestä. Oonan hahmossa tiivistyy paljolti nykyajan julkisuushakuisuus, julkisuusbisnes, köyhyys ja sivistymättömyys - mutta inhimillisesti ja ymmärrettävästi. Salminen on saanut Oonaan niitä ominaisuuksia, jotka turhissa julkkiksissa tosimaailmassakin kiinnostavat, ajatellaanpa vaikka Viidakon tähtöset 2:ssa kirkkaiten loistanutta BB-Nikoa möläytyksineen.

Kasperi on Hanskin firmassa työskentelevä nykyajan hölynpölyjargonia suoltava kylmäävä, laskelmoiva ja kyvykäs mies, joka alkaa ideoida aivan uudenlaista tosi-tv-konseptia oheistuotteineen. Hanski ei idealle heti alkuun lämpene, mutta ideasta kehittyy Auschwitz. Oonasta tulee ohjelman wannabe-sadistinen juontaja, mitä seuraavassa repliikissä perustelee Kasperi:

"Oona /--/ yhdistää nämä kaksi ryhmää. Oona on alaluokkaa, mutta sen habituksesta on kiinnostuneita koulutetut, rahaa käyttävät nuoret aikuiset. Samalla ne on kiinnostunu koko paketista. /--/ Niitä kiinnostaa tällainen yhteiskunnallinen kokeilu. Ne ei moralisoi, ne haluaa tätä. Mä olen tänä aamuna jäsentänyt katsojasegmentit asenneavaruudessa. Me isketään Auschwitzillä niihin, jotka on asennevarmuudeltaan liikkuvia, jotka on aktiivisia kuluttajia."

Kasperin orwellillaiset, merkityksettömät uuskielisyydet osuvat ja uppoavat.

Kalavaleen kerronta vaihtelee lähinnä Fisu-Hanskin ja Oonan välillä. Kummallakin kertojista on selkeä, omanlaatuisensa ääni. Fisu-Hanskin havainnot ovat elämästä luopuneen ja luovuttaneen vanhenevan miehen näkökulmasta suodattuneita, Hanski edustaa aivan eri maailmaa kuin Kasperi - välillä hän jaksaa kritisoida ja ihmetellä Kasperia, pidemmän päälle hän alistuu kiinnostumattomuuteen ja luovuttaa bisneksensä ohjat Kasperin käsiin:

"En enää viitsinyt kysellä Kasperilta mitä sen sanat tarkoittivat. Se oli turhaa, koska minulle ne eivät tarkoittaneet mitään. Kukaan ei enää puhunut totta, siksi kenenkään ei tarvinnut valehdella."

Oonan kertojanäänen puhekielisyys on ihailtavaa. Hyvin usein puhekieltä kirjoitettaessa - olipa sitten kyse dialogista, sisäisestä puheesta tai muusta kerronnasta - lopputulos on epäuskottava, jotenkin liiallinen tai liikaa aikaansa sidoksissa. Pitäisikö nyt todeta, että Kalavaleen julkaisemisesta on VASTA kahdeksan vuotta, mistä johtuen puhekielikin toimii edelleen erinomaisesti, vai ihmetellä, miten on mahdollista, että teoksen julkaisemisesta on JO kahdeksan vuotta, mutta silti kielellinen ilmaisu toimii edelleen. Niin tai näin, Oonan kieli tuntuu todella sujuvalle ja uskottavalle.

Harvassa ovat ne teokset, jotka todella onnistuvat kritisoimaan omaa aikaansa ja näyttämään raadollisen tarkkanäköisesti sen, että keisari todellakin on ilman vaatteita. Arto Salmisen Kalavale eittämättä on tällainen romaani, ja vaikka tosi-tv:n, median ja julkisuuden sekä bisnesmaailman kritiikki saattaa kuulostaa jo läpeensä kalutulta luulta, Kalavaleella on kärkevä ja perusteltu sanottavansa asiaan.

Vaikka ilmiöt olisivat aikasidonnaisia ja sikäli vanhentuvia, Kalavale teoksena tuskin vanhenee. Sen kieli on nautittavaa ja se käsittelee tämän ajan ilmiöitä asettaen ne yleisinhimilliseen vallan, halun ja rakastamisen kontekstiin, joka on aina ajankohtainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti