maanantai 17. kesäkuuta 2013

Crossclub, Praha

Crossclub on UG-henkinen disko kaupunkikartan laitamilla, lähellä Nádraži Holešovicen metroasemaa, joten paikalle pääsee periaatteessa kätevästi sekä metrolla että raitiovaunulla. Yöliikenne alkaa puolenyön maissa, ja tuolloin kaikki raitiovaunut kulkevat keskitetystä Lazarskán pysäkille, mistä puolestaan pääsee sädemäisesti joka puolelle kaupunkia. Viikolla päiväliikenne alkaa kulkea jo kello 4.30, joten kotiinpaluu onnistuu normiaikatauluillakin.

Rakennuksessa on kolme kerrosta: alakerran dj soitti reggaehenkistä musiikkia, keskikerroksessa oli puolestaan tarjolla jämäkämpää tanssittavaa. Yläkerta vaikutti keskellä viikkoa pikemminkin ruokapuolelta ja pihalla on ihanan tunnelmallinen terassi hiukan budapestiläisen Szimplan tyyliin.



Puolenyön aikaan saapuessamme vaikutti aluksi siltä, että paikka on todella nuoren väen - hädin tuskin täysi-ikäisten - suosiossa, mutta itse asiassa se olikin vain ensivaikutelma ja sikäli silmänlumetta; todellisuudessa Crossclubilla oli varsin monenikäistä porukkaa.

Sisustus on inspiroiva, tanssilattioiden seinämät ovat valoa, baaripuolellakin on monenlaisia istumamahdollisuuksia. Tällaisia paikkoja kaipaisi Suomeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti