maanantai 17. kesäkuuta 2013

Közepvári fesztival, Budapest

Pienimuotoinen kaupunkifestari Közepvári fesztival 7.-9.6. toi Budapestin kaduille musiikkia ja mikäs sitä kuunnellessa, kun ennätystulvaksi povattu tulva-Tonavakin vain jollotteli rauhassa uomassaan.



Zrinyi utcan lavalla esiintyi päiväsaikaan miesartisti, joka sai lähinnä teinitytöistä ja naisista koostuneen yleisön ihan villiksi ja tekemään lähestulkoon mitä tahansa pyydettyä aina laulamisesta erinäisiin tanssimuuveihin. Luettuani unkarilaista Cosmopolitania tein valistuneen arvauksen, että artisti olisi ollut nimeltään Caramel (!), mutta kukapa tietää.



Erzsébetin aukion lavalla meininki oli hillitympi jonkin slaavilaiskielisen punkhenkisen bändin esiintyessä.



Erzsébetin aukiolle oli saapunut myös maailmapyörä, jollaista ilmeisesti kaavaillaan myös Helsinkiin sille tontille, josta ei tiedä, saako Guggenheim lopulta lobattua itsensä läpi tai kuinka käy meriuimalalle. Ihan kivan näköinen maailmanpyörähärveli, kierroshintaa en käynyt tiirailemassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti