lauantai 24. elokuuta 2013

Likefest @ Kuudes linja, Helsinki

Quartet-lab




Erilaisten rajapintojen ja kontekstien törmäyskohdissa on mielenkiintoista, ja samaan tapaan mielenkiintoista oli kuulla yökerhoympäristössä neljän huippusoittajan - Pekka Kuusisto, Pieter Wispelwey, Lilli Maijala, Patricia Kopatchinskaja - soittavan modernilla tavalla vaikeasti vastaanotettavan jousiteoksen, jossa jousisoitinten lisäksi soitettiin esimerkiksi viinilaseja ja huudettiin numeroita ainakin saksaksi ja japaniksi.

Taustatyötä tekemällä selvisi, että George Crumbin sävellys Black Angels on sodanvastainen teos, joka huokuu kuolemaa ynnä muuta ankeutta. Tämä antoi jonkinlaisen tulkintakehyksen teokselle, mutta tunnustan, että en ihan päässyt ineen skeneen tämän esityksen kanssa.


Maailmanlopun tyttö & Hyeenat




Maailmanlopun tyttö & Hyeenat soitti aggressiivisimman keikkansa koskaan ja kuulosti hyvältä ja tiukasti eteenpäin menevältä. Pentti Saarikosken toinen tuleminen svengasi napakasti ja encorena kuultu Kaikki tahtoo rakastaa oli mahtava lopetusvalinta.

The Atomic Blast




The Atomic Blast on fiftarihenkinen rautalankabändi - ja aito läskibasso lavalla on aina vaikuttava. Musiikillisesti bändi tuntui flirttailevan kosketinsoudeineen esimerkiksi Aavikon kanssa, ja yhden biisin alkaessa olin aivan varma, että nyt he soittavat Michael Jacksonin Billy Jeanin - se olisikin ollut mielenkiintoinen cover. Keikan taustalla pyöri mustavalkoinen video, mikä oli kiva lisä - ja jollaista myös esimerkiksi Quartet lab olisi mielestäni kaivannut.

Dumari & Spuget




Illan pääesiintyjänä oli Dumari ja Spuget, toisin sanoen Tuomari Nurmio tämänhetkisine kokoonpanoineen. En ehkä ole nähnyt Tuomari Nurmiota aiemmin livenä, ja täytyy todeta, että kokoonpano on aivan omaa luokkaansa. Vaikuttaa siltä, että Nurmio tekee mitä ja tahtoo ja tietää mitä tekee, mikä näkyy yleisölle kyseenalaistamattomana itsevarmuutena, jossa ei ole mitään arroganttia.

Keikalla kuultiin niin uusia kuin vanhojankin hittejä, mutta paras boogie oli biisissä, jossa Dumari & Spuget flirttailee Suomi-rapin kanssa, "Dumari tulee ja Dumari tappaa"; rapin fraseeraus sopii luontevasti Tuomari Nurmion suuhun, ja ihan yhden biisin perusteella olen valmis itse tunnustamaan Dumarin Suomi-rapin kuninkaaksi. Näin on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti