lauantai 11. lokakuuta 2014

Reina Sofia, Madrid

Reina Sofian museoon Madridiin on koottu Pablo Picasson (1881-1973) syntymän jälkeen tehtyä taidetta - ennen vuotta 1881 tehty taide puolestaan löytyy massiivisesta Pradon museosta miltei Reina Sofiaa vastapäätä.


Picassokin aloitti naturalistisella tyylillä, jota edustaa Nainen sinisissä (1901). Maalauksessa yhdistyy ylevä ja alhainen: naisen vaatteet ovat juhlavat, yläluokkaisen, aatelisen naisen vaatteet. Meikki kuitenkin on räikeä - ilmeestä puhumattakaan. Ihminen on pohjimmiltaan sitä, mitä hän on, eikä sitä voi vaatteilla muuttaa; vaikka huora pukeutuisi hienoihin vaatteisiin, hän ei kuitenkaan naturalismin estetiikan (tai etiikan) mukaisesti muutu hienoksi naiseksi, koska ympäristö, perimä ja sosiaaliluokka vaikuttavat siihen, mitä ihminen on.


Picasso siirtyi melko pian naturalismista kubismiin, jossa ideana on kuvata kohdetta useasta perspektiivistä yhtä aikaa - taiteilija voi teosta työstäessään vaihtaa näkökulmaa, katsoa kohdetta eri kulmista: kubistinen työ näyttää useat näkökulmat myös katsojalle. Tyyli näkyy maalauksessa Hedelmäkulho (1919) kuin myös veistoksessa Naisen pää (Fernande) (1909).


Reina Sofiassa on esillä toki muidenkin taiteilijoiden kuin Picasson töitä. Myös Ángeles Santosin maalaus Kokoontuminen (1929) on kubistinen, vaikka ei yhtä jyrkästi kuin jotkin Picasson työt. Kubismi kuitenkin näkyy maalauksessa vaihtelevina perspektiiveinä. Kokoontuminen on myös avoimesti kantaa ottava - vaikka kuvan naisilla on näennäisesti vapaus kokoontua ja pukeutua, he ovat silti maalauksessa kuin sullottuina suurennuslasin alle ja tunnelma on ahdistava, harmaa.


Reina Sofian tunneituin työ on Picasson valtava maalaus Guernica (1937), jonka turvatoimet ovat valtaisat ja jonka kuvaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Maalaus on voimakkaan vaikuttava ahdistavuudessaan ja sodanvastaisuudessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti