maanantai 27. lokakuuta 2014

Sziklakórház, Budapest


Sziklakórház, "sairaala kallion sisällä", on kiinnostava sotahistoriallinen nähtävyys Budapestissa Budan puolella. Linnavuoren alla on luonnon muovaama luolasto, jonka luolat otettiin sairaalakäyttöön toisen maailmansodan loppupuolella vuosina 1944-45 ja sairaalaa käytettiin myös vuoden 1956 kansannousussa.

1960-luvulla kylmän sodan aikana luolasto muutettiin salaiseksi ja se toimi erittäin salaisena ydinsäteilysuojana - mikä tarkoitus on muuten huomioitu myöskin Budapestin metroverkostoa rakennettaessa. Vuonna 2002 paikan "erittäin salainen" -luokitus purettiin ja luolasto kunnostettiin museoksi, johon on konstruoitu erilaisia ajallisia kerrostumia.

Museoon on mahdollista tutustua vain opastetulla kierroksella, mikä on ymmärrettävää, sillä luolastoon olisi mahdollista eksyä, vaikka vain osa siitä on rakennettu museokäyttöön. Englanninkielinen opastus oli mielenkiintoinen ja havainnollistava, ja kierros kokonaisuudessaan kestää noin tunnin. Vierailu alkaa paikan historiaa käsittelevän lyhytelokuvan katsomisella, jonka jälkeen lähdetään tutustumaan maanalaiseen sairaalaan.

Sairaala on vaikuttava. Nykypäivänä maan alla on viileää, mutta on kauhistuttavaa kuvitella, millaista sairaalassa on ollut vaikeina sotahetkinä, jolloin potilaita on ollut moninkertainen määrä sairaalan kapasiteettiin nähden. Luolasto on pitkälti käytävämäinen ja samoin sen huoneet. Sairaala kärsi pahimmillaan viikkojen mittaisesta vesikatkoksesta, jonka vaikutus hygieniaan on helppo kuvitella. Työskentely tässä paikassa ei varmastikaan ole ollut helppoa.

Sairaalaolosuhteiden lisäksi museo esittelee sotahistoriaa ja kierros päättyy laitoksen konehuoneeseen, joka on vaikuttava. Ydinsuoja-ajalta kuullaan erinäisiä anekdootteja siitä, miten top secret -luolasto kyettiin pitämään erittäin salaisena.

Valokuvaaminen museossa on kiellettyä, mikä auttaa keskittymään näyttelyyn ja paikan historiaan jatkuvan selfie-säntäilyn sijaan. Museota ei voi suositella suljetun tai ahtaan paikan kammosta kärsiville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti