perjantai 21. marraskuuta 2014

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi



"Lokakuun ilta on tyyni ja viileä."


Like 2014. Suom. Tuomas Kauko. Alkuteos Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til, 2013. 152 s.

Sjónin pienoisromaani Poika nimeltä Kuukivi on varsin hämmentävä. Tapahtumat sijoittuvat vuosisadan alun Islantiin, Reykjavikiin, vuoteen 1918 ja epiloginomaisesti vuoteen 1929. Päähenkilönä on Máni Steinn, poika nimeltä Kuukivi.

Katla-tulivuori purkautuu, espanjantauti valtaa kaupungin ja ensimmäinen maailmansota päättyy. Synkeä poikkeustila kaupungissa on sama kuin pojan sielunmaisema, vaikkei hän kenellekään sitä kerro: synkkä, tuntematon, erilainen.

Kieli on runollista ja aukkoista, välillä realismi murtuu maagiseksi realismiksi. Ensimmäinen luku sokeeraa suoraan asiaan: "Maahan polvistuneen pojan edessä seisoo mies, joka ärähtää hiljaa. Selkä kalliota vasten mies näyttää siltä kuin olisi kasvanut yhteen varjonsa kanssa ja kiinni kiveen. Mies ärähtää uudestaan, nyt kovaäänisemmin ja raivokkaammin, ja heiluttaa lanteitaan niin että paisunut elin luiskahtelee pojan suussa."

Poika nimeltä Kuukivi kuvaa homoseksuaalisuutta 1900-luvun alkupuolen 15 000 asukkaan Reykjavikissa. Homoseksuaalisuus ja "asiakkaat" ovat pojan salaisuus, ja niin pitkään kuin se on salaisuus, se on hänen oma asiansa, aivan kuten kaikki muukin, mikä kuuluu hänen omaan maailmaansa. Se, mitä tapahtuu, kun maailma paljastuu muille, kuvaa yllättävänkin samanlaista ajattelua kuin paraikaa Suomessa meneillään oleva keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Poika nimeltä Kuukivi näyttää kuitenkin maailman, jossa rangaistus voi ollakin jotain muuta, kuin miltä se antajiensa silmissä näyttää.

Poika nimeltä Kuukivi toi toisaalta kaupunkioloissa toimivan ambulanssipartion vuoksi mieleeni Sarah Watersin romaanin Yövartio, synkkyytensä ja vampyyrimaisen tyttöhahmonsa vuoksi toisaalta Sin City 2 -elokuvan.

Realismin ja maagisen realismin rajamailla romaani on upeimmillaan kohdassa, jossa kuvataan sairautta, sairaana olemista. Koko romaanin viides osio on hieno, näkymäinen ja hajoavan looginen. Sairastuminen on jonkinlainen uudelleensyntymä:

"Poika ei enää tarvitse verta tai luita, ei lihaksia eikä sisäelimiä. Hän hajottaa ruumiinsa, muuttaa kiinteän aineen nestemäiseksi, aloittaa sisältääin ja huuhtelee aineksen ulos, antaa sen ryöpytä kaikista aukoista, jotka hän löytää. Hän on varjo, joka kulkee ihmiseltä ihmiselle, eikä kukaan ole kokonainen ennen kuin hän on luonut varjonsa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti