Olipa virkistävää käydä konsertissa!
Musiikkitalon suuressa konserttisalissa järjestettiin lähes loppuunmyyty vuodenaikateemainen konsertti, jonka ensimmäisellä puoliajalla kuultiin Anton Vivaldin Neljä vuodenaikaa (1720-luku)ja toisella puoliajalla Astor Piazzollan Buenos Airesin neljä vuodenaikaa (1964-70). Vivaldin kepeys ja Piazzollan kiivaus sopivat oivallisesti yhteen ja täydensivät toisiaan mitä mainioimmin.
Tunnustan tietämättömyyteni Vivaldin suhteen; en tätä ennen tiennyt, että Neljään vuodenaikaan liittyy myös tekstit. Käsiohjelma paljastaa Vivaldin kirjoittaneen kuhunkin vuodenaikaan vuodenaikaa kuvaavan sonetin, ja käsiohjelmaan sonetit on painettu Antti Häyrysen suomennoksina. Konsertissa sonetit kuultiin lausuttuina alkukielellä, italiaksi.
Tekstit tuovat musiikkikappaleisiin tulkinnallista syvyyttä. Kesä on ainakin itselleni tästä nelikosta tuntemattomin osa, ja tuntematon oli minulle aiemmin myös se seikka, että Kesä kuvaa Italian kesän karuutta ja armottomuutta: Kesä-sonetissa "kärventyvät sekä karja että ihmiset", "Paimen valittaa, hänen yllään / synkkenee taivas ja kohtalo" ja lopussa "-- käy aavistukset toteen: / taivas ryskyy salamoita, / rakeet lyövät viljan maahan". Italialainen kesä on siis kovin toisenlainen kuin suomalainen kesä, jota vihreydessään ja valoisuudessaan odotetaan koko vuoden ajan!
Kevääseen puolestaan liittyy ilo ja hilpeys, Syksyyn sadonkorjuun juhla ja sen jälkeen rauhoittuminen, ja Talvi on kylmyyttä mutta kuitenkin lopulta "riehakas ja iloinen".
Piazzollan Vuodenajoissa oli mielestäni enemmän syvyyttä ja lopulta myös leikkisyyttä kuin Vivaldilla. Soittokokoonpano oli hieman erilainen, Piazzollaa tulkittaessa läsnä olivat voimakkaammin myös matalaääniset jouset, jotka toivat enemmän kaikupohjaa musiikkiin. Piazzollan Vuodenajoissa oli tunnistettavia viittauksia Vivaldiin, mutta modernista näkökulmasta tulkiten: Vivaldin teemat jäivät kesken, kaikumaan tyhjyyteen. Piazzollan triolipoljelto oli viehättävää ja tunteikasta kuultavaa.
Siinä missä Vivaldin yhteydessä kuultiin hänen kirjoittamansa sonetit, Piazzollan vuodenaikojen alussa kuultiin Pablo Nerudan runoutta. Mikä oivallus ja mikä tulkinta! Kontrabasisti lausui Nerudaa ilmeikkäästi, ja sai konsertin päätteeksi raikuvat aplodit. Konsertissa kuultiin muun muassa Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla (1924), joka päättyy säkeisiin "Haluan tehdä kanssasi saman / minkä tekevät kevät ja kirsikkapuut keskenään".
Onnistunut iltama!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti