lauantai 27. helmikuuta 2016

Etnosvet, Praha



En voi sanoa kuin: Wau. Ravintola Etnosvět Prahassa on ehdottomasti yksi parhaista ravintoloista, joissa olen ikinä syönyt. Jos minä myöntäisin Michelin-tähtiä, tähän suuntaan niitä sinkoilisi. Myös TripAdvisor on sijoittanut  Etnosvět-kasvisravintolan toiseksi parhaaksi 4 792 ravintolan listallaan - joka on siis lista parhaista ravintoloista, ei vain parhaista kasvisravintoloista.

Loistavan ravintolakokemuksen äärellä ollaan silloin, kuin ruokailijana ei voi päätellä, miten ruoka tarkalleen ottaen on tehty tai mistä aineisosista se koostuu. Kotikokki minussa mykistyi tässä ravintolassa.

Ennen tilaamiamme ruokia keittiöstä saapui kokin tervehdys, hummusta ja marinoitua porkkanaa, joka avasi ihanasti makuhermoja. Sen jälkeen saimme muffinssivuoassa (onko näin tosi kasaria sanoa??) paistetut muhkeat, samanaikaisesti kuohkeat ja rapeat leivät sekä oliiviöljyä ja viinietikkaa. Sitten vuorossa olivat menulta valitsemamme herkut.

Alkupalaksi tilasin hunajassa marinoituja päärynöitä. Annos kuulostaa varsin klassikolta ja sitä se olikin: tuoreiden päärynöiden rapeus oli onnistuttu säilyttämään ja samalla yltäkylläinen hunajaisuus lävisti koko makumaailman. Annokseen sävyjä toivat karamellisodut pähkinät, juustomurut, kaalin- tai salaatinlehdet ja voitaikinatikku.

Seuralaiseni söi alkupalaksi kasvistartaria, joka oli makumaailmaltaan aivan erilainen kuin minun annokseni, mutta todella herkullinen. Tartar oli koottu kakkaraksi lautasen keskelle ja sitä oli tarkoitus nauttia ohuenohuiden rapeiden leipien ja niille levitettävien pehmeiksi grillattujen valkosipulien kera. Tätä olisi mahtavaa kokeilla tehdä kotonakin, mutta tunnustan kykenemättömyyteni tunnistaa annoksen maustemaailmaa.

Pääruoaksi tilasimme samaa ruokaa, koska se kuulosti ylitsepääsemättömän kiinnostavalta: Mock Peking Duck. Annoksessa oli todella rapeanmureaksi paistettua seitania, marinoituja kurkkuja ja kevätsipulia sekä kahta kastiketta, joita sai makunsa mukaan kääriä läpinäkyvän ohuisiin kiinalaisiin höyrytettyihin lettuihin. Huh huh! Tämä annos oli niin hyvää, ettei mitään rajaa. Luulen, että vannoutuneeseen lihansyöjäänkin tämä annos uppoaisi sen kummemmitta epäilyittä ja kehujen saattelemana.

Alku- ja pääruoan jälkeen emme jaksaneet tilata jälkiruokaa, vaikka jälkiruokalistakin näytti hyvin hiukuttelevalta.

Etnosvět on älyttömän hyvä ravintola. Pöytävaraus on helppoa tehdä netissä. Me kävimme syömässä a la cartea illalla, ja päivällä paikassa on tarjolla lounasbuffet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti