maanantai 13. kesäkuuta 2016

Museojuna Palma-Soller


Mallorcan suurimmasta kaupungista Palmasta voi tehdä museorautatietä pitkin aikamatkan Sollerin pikkukaupunkiin - mikä viehkeä matkavinkki etenkin niille, jotka rakastavat Ticket to Ride -lautapelin pelaamista. Meno-paluulippu maksaa 22 euroa ja on hintansa väärti. Matka yhteen suuntaan kestää yhdestä puoleentoista tuntia.


Palmassa juna kulkee aluksi keskustan katuja pitkin, mikä tuntuu täysin absurdilta. Sitten luvassa on teollisuusalueita graafiteineen, ja lopulta juna nousee vyuoristoon, jossa on upeiden maisemien lisäksi luvassa tunneliosuuksia, myös kohtalaisen pitkä sellainen.



Sollerin kaupunkia lähestyttäessä kiskot kulkevat viehättävien sitruspuutarhojen läpi - en varmastikaan ollut ainoa turisti, joka sai taistella sitä mielihalua vastaan, että työntäisi käden ulos ikkunasta ja koettaisi tarttua mehevänkeltaiseen sitruunaan.


Kesäkuun kymmenennen päivä kieppeillä pittoreskin Sollerin kaupungin valtaa mandariinifestivaalit, varsin sympaattinen kyläjuhla. Museotunnelmaa Sollerissa kannattaa jatkaa raitiovaunussa (6 e yhteen suuntaan), joka kulkee laaksossa sijaitsevan kaupungin ja satama- ja ranta-alueen väliä. Alaspäin jaksaa kävelläkin, joskaan kävelymatka ei sinänsä ole erityisen maisemallinen tai pittoreski.






Sollerin rautatieasemalla voi viilentyä ilmaisissa taidenäyttelyissä: vierailumme aikana tarjolla oli Picasson keramiikkaa (joka ei lopultakaan ollut kovin puhuttelevaa yhtä kierosilmäkasvoista esittävää koristelautasta lukuun ottamatta) ja Mirón maalauksia.

Museojuna on suosittu turistien keskuudessa, joten lippujen ostamista tai junaan kipuamista ei kannata jättää ihan viime minuuteille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti