maanantai 23. huhtikuuta 2018

Schwarzes Cafe @ Berliini

Suuntasimme Schwarzes Cafeen kuultuamme huhun hyvästä brunssista, mutta perille päästyämme hairahduimme ruokalistan maailmaan, sillä se(kin) vaikutti todella houkuttelevalta. Ja herkkupaikaksi tämä Cafe osoittautuikin!

Kyse ei ole (vain) kahvilasta, vaikka nimestä niin voisi luullakin, vaan täysmittaisesta ravintolasta. Epäröimme ensin, olisiko syytä tehdä pöytävarausta, mutta sunnuntai-iltapäivänä ilmankin pärjäsi. Tosin paikalla on aivan ihana sisäpiha, jonne emme nyt mahtuneet - pöytävaraus olisi voinut siinä auttaa. Helsinkiläiset brunssipaikat saattavat olla todella pieniä, mutta Schwarzes Cafe oli suomalaisittain melko tilava. Myös kadunvarressa on terassi, eikä liikennettä ole häiritsevässä määrin.

Ruokalistalta löytyy herkkuja niin seka- kuin kasvissyöjällekin, joten paikka sopii monenlaisille seurueille. Palvelu oli hyvin ystävällistä ja lämminhenkistä.

Valitsin pääruoaksi annoksen, joka listalla kuulosti jotakuinkin nyhtökauraburgerilta - ihmettelin tosin hiukan sitä, että sen saattoi valita joko riisin tai perunamuusin kera. Tarjoilija infosikin minua heti, että ymmärränhän, että annos ei ole hampurilainen vaikka sen nimi onkin burger. Päätin valita sen silti, ja tällaiseksi herkuksi se paljastui:


Schwarzes Cafen annokset, kuten kuvasta näkyy, ovat reilun kokoisia. Jaettu alkusalaatti ja pääruoka riittävät hyvin poistamaan isommankin nälän - tosin jälkiruokalistakin on sen verran houkutteleva, että siltäkin tekee mieli valita jotakin.

Tässä ravintolassa kannattaa käydä - ja jos mahdollista, syödä sisäpihan terassilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti